Julkinen tiedote 30.5.2022

30.05.2022 12:00

Yhtiötämme on kohdannut suuri suru. Lastensuojelun uranuurtaja Eveliina Selänpää on poissa.

Lastensuojelun suomalainen uranuurtaja, Support Housen toimitusjohtaja ja yrittäjä Eveliina Selänpää on menehtynyt lyhyen, mutta vakavan sairauden uuvuttamana.

Eveliinalle turvallisen ja kannustavan kasvuympäristön tarjoaminen lapsille ja nuorille, silloin kun heidän oma koti ei voinut sitä tehdä, oli sydämen asia. Jokainen Eveliinan tuntenut lapsi, nuori ja aikuinen muistaa Eveliinan aikaansaavana, topakkana ja lämpimästi ihmiset kohtaavana persoonana.

Lapset ja nuoret pitivät herskyvästä ja topakasta Eveliinasta ja hänen johdollaan monen lapsen ja nuoren tulevaisuus muuttui alkutilanteita toiveikkaammaksi. Menetys riipaisee syvältä erityisesti Eveliinan perhettä sekä kaikkia, jotka tunsivat hänet.

Eveliinan vahva toive oli, että hänen elämäntyönsä jatkuisi Support Housen lastenkodeissa. Yhtiön toiminta ja tulevaisuus jatkuukin Eveliinan ja hänen yhtiökumppani Iida Ekin suunnitelmien mukaan Ekin vetämänä.

Eveliinaa jäävät kaipaamaan aviomies ja kaksi poikaa. Eveliinan muistoksi tullaan järjestämään lastenkodeissa asuneille nuorille, kollegoille ja ystäville muistotilaisuus elokuussa Hämeenlinnassa, jonka tarkempi ajankohta ilmoitetaan elokuun alussa.

Mahdolliset muistamiset sitä ennen pyydetään kukkalähetysten sijaan toimittamaan Eveliinan pojille, heidän tililleen. Tilinumeroa voi tiedustella sähköpostilla Jouni Selänpäältä jouni.selanpaa@supporthouse.fi.

Lisätiedot: Iida Ek, p. 045 105 2883

30.05.2022 12:00Julkinen tiedote 30.5.2022
17.12.2021Yrityksemme Support House Oy on valittu Suomalaisen Työn Liiton jäseneksi